28.1.2015

80s cars

Täällä ollaan, flunsassa, mutta hengissä, viikonloppuna sairastettiin kunnon kuumeen kanssa, edelleen nuha ja yskä vaivaa mutta onneksi pahin vaihe on ohi. Viime viikolla jäi postauksiakin väliin kiireen takia, koitan kuroa aukkoa umpeen parhaani mukaan! Töissä kun on töitä ja kun pääsen "kotiin" (Martin siskon luokse) alkaa 10, 8 ja 2 - vuotiaiden tyttöjen kanssa leikkiminen ja jutustelu. Pieni 2-vuotias joka juoksee halaamaan ja kutsuu minua "Minun Peraksi" on maailman suloisin tapaus. Isommat tytötkin innolla odottelee koska vien heidät elokuviin :D Työnimikkeeni voisi olla visualisti/toimistorotta/kotiorja/lastenhoitaja. Oon myös tehnyt juttuja, joita en saa julkaista blogin puolella, esim viikonkin verran, joten bloggaaminen on välillä vaikeaa kun on tehnyt itselleen isoa projektia viikon putkeen, jota ei saa julkaista, joten koko viikolta ei ole mitään materiaalia tänne... Mutta älkää huoliko opettajat rakkaat, lähetän ne teille sähköpostissa niin ei mene ihan selittelyksi tämä.

On hirveän mielenkiintoista päästä seuraamaan kun täällä ammattilaiset kehittää pelejä, vaikkei itsellä ole tietoa ja taitoja moisiin, niin toistamiseen, sen seuraaminen on mielenkiintoista. Täältä on tulossa ihan huippu peliä, joten  pelaajat (xbox, playstation) olkaa kuulolla tulevaisuudessa Flatfish Gamesistä. Peliin liittyen olen päässyt pinnaus puuhiin! Otsikko sen jo kertookin, sain tehtäväkseni etsiä 80-luvun autoja. Ei siinä mitään innoissaan pinnailemaan vaan, tässä jotain löydöksiä. Lisää kuvia löydät pinterest taulustani!

P.S Mulla oli ainakin toi viimeinen :) 
                                  

21.1.2015

kuulumisia

Hei! Nopeat moikat työnkeskeltä :) Kaksi päivää Krassissa meni mukavasti ja tänään taas jatkui työt Turussa. Krassissa askartelin, pohdin ja suunnittelin heidän nettisivujaan, juoksin asioilla ja otin valokuvia. Ainiin, tuli tälläinenkin väsättyä siinä työn touhussa ja hyvää ruokaa maistellen :D Kesken se vielä on, sillä en ole saanut itse kysymyksiä, mutta saatte varmaan hyvän käsityksen siitä mitä kuva esittää, toivottavasti! Minä viihdyn täällä, kahden mielenkiintoisen työpaikan välillä hyppien, päivät ovat erinlaisia ja jännittäviä, välillä on tietty myös tylsempiä hetkiä ja tuntuu ettei mikään suju ja inspiraatio olisi täysin hukassa, onneksi niistäkin päivistä selvitään. Hyvää viikonjatkoa sinne, minä jatkan tästä.




18.1.2015

huomenna

Huomenna piipahdan tekemään kaksi työpäivää Krassiin, teen siis tämän työssäoppimiseni aikana töitä niin Flatfish Gamesille että Krassille. Olikin jo ikävä pienen kasvisravintolan elämää. Sen kunniaksi pienen pieni throwback kuvien muodossa Krassin marraskuuhun. Huomiseen ja uuteen viikkoon!

Edit//Huomenna lisää kuvia, blogger kiukuttelee enkä saa lisättyä enempää ilman että ne lentelee päin seiniä.. alkaa kyllästyttää tää blogger pikkuhiljaa kun se ei IKINÄ toimi niinkuin pitäisi. Nyt iltapalaa ja untenmaille, tää tosiaan nyt jäi pienen pieneksi throwbackiksi vaikken sen ihan näin pieni pitänyt olla.. :(


15.1.2015

työssäoppimista

Lisää työssäoppimista! Uusi jakso ja uusi työssäoppiminen lähti käyntiin viimeviikolla. Olen tällä hetkellä Flatfish Games: nimisessä yrityksessä, joka tekee mm. pelejä ja suunnittelee nettisivuja ja mainoksia/graafista materiaalia. Tässä jaksossa on siis luvassa paljon kaikkea uutta ja jännittävää. Aloitin työt tekemällä pari mainosta eräälle yritykselle, ne eivät mene käyttöön vaan oikea graafikko tekee ne, mutta sain harjoitusta ja aloin herättelemään niitä vähäisiä ruosteisia taitoja. Tavoitteenani on kehittyä jakson aikana graafisessa suunnittelussa ja mm. Illustraattorin ja Photoshopin käytössä. Tarkoituksena olisi myös tehdä Flatfish gamesille itselleen blogi-sivut ja alkaa päivittää niitä- englanniksi. Laitan varmasti samat postaukset myös omaan blogiini (eli tähän osoitteeseen) tai vaihtoehtoisesti linkkaan Flatfish-blogin sivut tänne joten voitte käydä kurkkimassa sieltä mitä täällä tapahtuu. Katsotaan. Kumpi on parempi?
Tykkään olla täällä, sillä tämä haastaa minua joka päivä. Hommat tuntuu tosi vaikeilta mutta aijon tarttua niihin enkä pelkää epäonnistua, siitä opin ja lähden uuteen nousuun! Toivottavasti opin paljon uutta ja saan hyviä kokemuksia.

Seuraavaan kertaan ja näihin tunnelmiin, ottakaapa vielä kuva kahvista, sitä tarvitaan.